Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
" Matka tuiskussa osa 1"
 - Hei hei! Olkaa varovaisia! Jossu huuteli tallista, kun ponnahdin  Samin selkään. Käänsin katseeni metsäpolkuun, joka oli peitynyt lumiharsoon. Puut notkuivat lumipaakkuen alla ja nouseva aurinko värjäsi taivaan vaaleanpunaiseksi.
- Noniin Sam. Äiti pakkasi minulle evästä meidän pikku retkellemme,  minä kerroin Samille samalla kun ohjasin sen metsään. Kävelimme nautiskellen auringonvalosta ja talvimaisemasta.  Annoin Samin vaihtaa käynnistä raviin, ja se pärskähti innostuneesa ja asteli korkein askelin. Nauroin , kun lumi pöllysi ympärillämme sankkana pilvenä. Mutta juuri kun olin antamassa laukkapohkeita, jotain suurta vilahti metsästä tielle. Sam pysähtyi kuin seinään, jännitti lihaksensa ja tuijotti eläintä silmät suurina. Puristin ohjia  ja livautin sormeni harjan lomaan. 
Tunnistin olennon erääksi meidän naapurimme koiraksi( asumme lähellä tallia) , joka karkailee välillä. Se ei ole agresiinen, mutta ei se kyllä kilttikään ole.
- Sam, rauhoitu, kuiskasin ratsulleni.  Koira ärisi. Se huitaisi vähän etutassuaan ja tuijotti meitä vihaisena. MUtta mikä kauheinta, se lähti tulemaan meitä kohti.
Koira juoksi kohti meitä. Sam hirnui ja steppaili.   Kun koira oli kohhdallamme., se kuitenkin väisti ja pinkoi haukkuen karkuun  häntä koipien välissä, suoraan  metsän varjoihin. Sam alkoi reagoida  kahta kauheammin.  Se hirnui kipakasti ja lähti painelemaan hirmuista vauhtia eteenpäin.  Horjahdin mutta tarrasin kiinni harjasta. Sam alkoi tehdä hurjia pukkihyppyjä. Ensimmäisen aikana  kaaduin eteenpäin ja jalat luiskahtivat jalustimista.  Toisella luisun hieman sivuun. Kolmannessa pidin silmiäni kiinni ja puristin harjaa henkeni edestä. Neljännellä kerralla  otteeni lipsahti pois harjasta ja maailma pyöri. Olin kuitenkin salamanopea ja  sain viime hetkellä kiinni  ja ponnahdin pystyyn. Täpärällä oli! Mutta sitten Sam syöksyi yllättäen metsään ja roikun taas juuri ja juuri mukana. Sam puuskutti  kun se juoksi puiden seassa korkeassa lumikerroksessa. Pian kutenkin se teki jälleen pukkihypyn ja kaaduin lumeen.
- Voi vietävä! Manasin. Vääntäydyin pystyyn ja  säikähdin nähdessäni,  tipahtanut järven rannalle. Jos olisin tullut alas satulasta vielä vähän pidemmälle, olisin lentänyt jäälle. Ehkä se ei olisi kestänyt, mietin.
 Sam puuskutti vieressäni ja vilkuili ympärilleen.
- Usko jo, se koira meni jo menojaan. Mutta luoja paratkoon, missä me olemme? Etsin kuumeisesti jotain, mikä olisi tuttua, mutten löytänyt. Kapusin selkään ja kiristin satulavyötä, joka oli retkahtanut monta reikää löysemmmäksi.
Muistin  yhtäkkiä, mitä vaarini sanoi aina.
" Jos onni pettää, käännä kasvot eteenpäin epäonnesta huolimatta."
 
 

 

©2018 Pihlajamäen talli - suntuubi.com